Internet on mahdollisuus, ei rasite.

28.3.2010

Soprano oyj:n tammikuussa 2010 teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisyritysten verkkosivustot ovat jämähtäneet menneisyyteen. Jopa 66 % sivustoista on 5 vuotta tai sitä vanhempia ja jopa 52% yrityksistä on tyytymätön verkkosivustonsa nykytilaan. Mielenkiintoisinta tässä on se, että peräti 48% kokee sivustojen perustamisen ja ylläpitämisen vaikeaksi. Minun on pakko tunnustaa, että tulokset hymyilyttävät. Se nimittäin allekirjoittaa juuri sitä tarvetta miksi päätimme kesällä 2009 ryhtyä toimiin korkealaatuisten ja helpompien verkkopalvelujen luomiseksi. Kun loppusyksystä 2009 lanseerasimme Webfactoryn, ei ollut ihme, että kun kerroimme olemassaolostamme, vastaanotto sai paljon taputuksia.

On silti suorastaan surkuhupaisaa, että eritoten vanhemman sukupolven väki yhä vähättelee, tai yrittää vähätellä – ainakin teoillaan – internetin tärkeyttä. Sentään lähes aina myönnetään se tosiasia, että yrityksen kotisivut tulisi päivittää ajan tasalle, mutta asialle ei silti tehdä mitään. Selitellään, että aikaa ei ole ollut, niihin pitäisi panostaa liikaa rahaa, tai että ei vaan ole saanut aikaiseksi. Minä sanon että höpö höpö. Syy löytyy tutkimuksesta – kun ei ole tarpeeksi tietoa, ei oikein tiedä mistä pitäisi aloittaa. Ja oikeasti pelätään, että joutuu tekemisiin itselleen epämiellyttävien asioiden kanssa. Homma toimi hyvin ennen nettiä, joten miksei se toimisi nytkin – sitä vanhempi sukupolvi ajattelee.

Hyvät yrittäjät, internet ei ole rasite. Se on mieletön mahdollisuus. Internet-sivustonne ei ole mikään rivi-ilmoitus keltaisilla sivuilla tai puhelinluettelossa. Se on paikka, josta teidän asiakkaanne etsivät tietoa ensimmäisenä. Se on paikka, jossa te annatte koko kuvan yrityksestänne. Se on paikka, jossa yrityksellä on mahdollisuus myydä. Ja kun sanon myydä, tarkoitan saada rahaa.

Tämän päivän keinot ovat huikeat. Ja uskokaa, se ei ole vaikeaa – ainakaan meidän asiakkailla. Nettisivubisneksen nimittäin yleensä pilaavat ne tahot, jotka käyttävät tarjonnassaan ihan väärää terminologiaa, esimerkkinä niinkin arkisia termejä kuten html,- flash--, palvelinkapasiteetti-, domain-, kaistanleveys-, javascript. Ymmärrän kyllä, että ne jotka eivät ole näitä sanoja usein kuulleet, kokevat ahdistumista. Montaa vanhemman sukupolven yrittäjää suorastaan hävettää kertoa, ettei ymmärrä mitä noilla sanoilla edes tarkoitetaan.

Yrittäjät eivät halua ostaa sanahirviöitä tai tekniikkaa, josta ne eivät tiedä mitään. Sen sijaan he haluavat kasvattaa myyntiään.

Todella usein näkee myös niitä onnettomia, jotka ovat sitten laittaneet sivustonsa "ajan tasalle". Ulkoasu on hyvännäköistä, mutta netin mahdollisuudet – ne halvatkin mahdollisuudet, on jätetty kokonaan pois! Vika ei ole tilaajassa. Tilaaja on asiakas, joka maksaa siitä että hänelle tarjotaan asiantuntemusta. Vika on aina tekijässä. Ja valitettavan usein näkee, että nettisivujen tekijä ei ole välttämättä myynnin tekijä, eikä tilaaja välttämättä osaa edes ajatella kaikkia mahdollisuuksia – luotetaan vain siihen, että "asiantuntija" tietää mitä tekee. Ja tutkimustulokset kertovatkin tästä karua kieltään: "Verkkosivustojen tärkeimmäksi tehtäväksi vastaajat määrittelivät yrityksen imagon vahvistamisen."

Ei voi kun pudistella päätään. Tyylikö on yht'äkkiä yrittäjille rahaa tärkeämpää??? Tämä kertoo juuri siitä tietämättömyydestä, joka alalla vallitsee. Minä määrittelisin sivuston tärkeimmäksi tehtäväksi myynnin lisäämisen. Ja siihen ei vielä riitä, että imago on hyvä, joka siis konkreettisesti tarkoittaa sivuston ulkoasun nykyaikaistamista. Kyllä - ulkoasu on hyvin tärkeä tekijä, mutta se on vasta yksi niistä ehdottomista ominaisuuksista, joiden edellyttäminen mahdollistaa maksimaalisen myyntipotentiaalin!

Ja nyt annan ihan ilmaiseksi pari vinkkiä.

Myy oikein. Mitä ikinä myytkin, tuo se tarjottimelle äläkä piilota sitä. Tuo myyntiartikkelisi kaikki ominaisuudet, johdonmukaisesti. Ja näytä se oikeassa ympäristössä. Ja jos tuotteellasi on jokin kiehtova ominaisuus – mielellään sellainen jonka takia tuote juuri halutaan ostaa – niin näytä se ominaisuus. Ja huomioi kaikessa se, että katsoja on kärsimätön, älä selitä, vaan tuo asiat tiivistettynä, ja nopeasti, ilman kaunopuheita, äläkä hukuta katsojaa informaatiotulvaan. Teknologia tarjoaa kaikkeen tähän erinomaiset työkalut, mainittakoon näistä 360 asteen valokuvat, havainnollistavat videot ja 3d-työkalut. Ja kun potentiaalinen ostaja on ihastunut näkemäänsä, anna sille mahdollisuus ostaa se. Ei se sen monimutkaisempaa ole. Mutta niille, jotka eivät ole tottuneet tässä maailmassa toimimaan, kokevat näitäkin asioita hyvin monimutkaisena ja vaikeana. Se on hyvin ymmärrettävää. Nettisivujen tekijöiden on siis aika mennä itseensä ja parantaa.

Itse uskon, että eipä hätää – me suomalaiset tullaan täältä perässä, ja koko ajan parannamme. Osaltaan uskon tähän myös siksi, koska meillä on niinkin erinomainen palvelu kuin webfactory.fi, joka on tehty juuri niille jotka haluavat hyödyntää internetin potentiaalin maksimaalisesti, mutta ei halua ottaa siitä itselleen minkään sortin päänsärkyä.

Eläköön suomalainen internet!

Pietari Paatsio
CEO
Webfactory.fi
Paatsio Creative